I've become my million miles away
Why do you get all the love in the world

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Sunnuntai.

Yleensä vihaan sunnuntaita, koska se on mulla aina pelkkä koomapäivä. Yleensä olen liian krapulassa tai väsynyt noustakseni edes sängystä ennen iltapäivää, ja yleensä kouluhommiakin on rästissä aivan liikaa.
Muuten tämä on ihan samanlainen sunnuntai kuin kaikki muutkin, mutta heräsin tänään jo aamulla. Säät alkaa olla jo niin kylmiä, että pitäisi kai vähän siivoilla ja laittaa matot lattialle.Tänään tosin ei oo mitään tehtävää: oon kerrankin ollut niin ahkera, ettei mikään homma ole jäänyt rästiin - paitsi tosiaan se siivoaminen.

Yleensä vihaan myös syksyä, koska se on merkki edellä odottavasta pitkästä talvesta. Mut tästä syksystä oon pitänyt, koska ainakin täällä ruska on ollut tosi kaunis. Olin tänään niin reippaalla tuulella, että olisin mennyt kuvaamaankin tuota ruskaa, mutta kamera sattui juuri sopivasti sanomaan itsensä irti, enkä osaa korjata sitä.

Ootan tätä päivää muutenkin ihan hyvillä mielin, koska mennään poikaystävän kanssa urheilemaan pitkästä aikaa. Sitten illalla katsotaan Big Brother -talkshow (en muuten seuraa ohjelmaa, katson aina vain nuo sunnuntain lähetykset), ja toivottavasti aikaisin nukkumaan. Ei oo monta asiaa, joita rakastan yhtä paljon kuin sitä, kun voin mennä herran lämpimään kainaloon ja nukahtaa sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti